Mitä maltillinen veganismi itselleni tarkoittaa?

IMG_7747lamb
Koska olen aikuinen, on tämä lompakkoni. Toisella puolella on pieniä sydämiä vihreällä taustalla. Huusin tämän Pinkkiksen tekemän kukkaron itselleni Eläinsuojelukeskus Tuulispään tukihuutokaupasta.

Tarkoittaako maltillisuus tässä sitä, etten syö putkeen kolmeakymmentä kesäkurpitsaa tai ahda napaani viittätoista vihistä* saman päivän aikana?

No, ehkä niitäkin asioita, mutta lähinnä tarkoitan sillä sitä, että yritän toteuttaa ja ajatella asioita lempeydellä, suuret linjat mielessäni. En suinkaan tarkoita, että itseäni tarkempi vegaani välttämättä on allekirjoittanutta millään tavalla raivokkaampi, hän vain kokee eri asiat tärkeämpinä kuin miten itse ne koen. Samankaltaisena tarjoiltu informaatio ei kahdella eri ihmisellä aina johda täsmälleen samanlaisiin loppupäätelmiin.

IMG_7750vihis
*Vihis = Hoviruoan valmistama vihannespiirakka, vihreässä muovipakkauksessa asustava kulttieines. Luonnossa bongaat vihiksen useimmiten niin kutsutun sipsikaljavegaanin (Fetismus Major) suusta.

Olen kriittinen mitä tahansa kaikki-tai-ei-mitään-ismiä kohtaan. Minua ei kiinnosta olla kulmakunnan striktein vegemarttyyri, enkä edes yleensä kilttinä ja sopeutumishaluisena persoonana kaipaa tässä asiassa kaikkien hyväksyntää, oli kyse sitten somessa riehuvasta ”vegaanipoliisista” tai kasvissyöjille naureskelevasta horkkahirmusta. Haluan elää ja toimia niin, mikä omasta mielestäni on toteuttamiskelpoista ja järkevää. Eettisten kysymysten lisäksi ympäristövaikutukset ovat toinen tärkeä syy nykyiseen ruokavaliooni. Kasvissyöjillä ja erityisesti vegaaneilla on ruokavalionsa puolesta merkittävästi pienempi hiilijalanjälki kuin lihansyöjillä.

En nykyisin osta itselleni enkä syö lihaa, kalaa, maitoa tai munia. Olen nähnyt ja lukenut näiden tuotannosta riittävästi jättääkseni ne jatkossa kauppaan. Jos taas pelastaisin kohta muuten paistiksi joutuvan kanan (ja nimeäisin hänet Gunhildiksi tai Hertta-Impi Unelmaksi), olisi mielestäni täysin jees syödä hänen aina joskus pyöräyttämiään munia, kunhan en tee Gunhildistä nuggetteja, kun hän ei enää jaksa munia ponnistella. Välttelen liivatetta ja suosin aina eläinkokeetonta ja mielellään vegaanista kosmetiikkaa. En myöskään osta nahkatuotteita, ainakaan uusina. Jos tarvitsen kengät, saattaisin silti ostaa kirpparilta secondhandina nahkabuutsit.

Käytän yhä edelleen kohta kuusikymmentä vuotta vanhaa vintagetakkiani, jonka kauluksessa on krimiturkkireunus. Sen suhteen vahinko on jo tapahtunut, eikä ympäristöä ajatellen olisi fiksua heittää toimivaa ja kaunista takkia Moolokin kitaan ja ostaa uutta sen tilalle vain sen takia, että olisin siten ehkä jonkun mielestä parempi doktriinien noudattaja. Uutena en ikimaailmassa ostaisi mitään, jossa on minkäänlaista aitoa turkissomistetta. Kun on kylmä, tuikkaan jalkani minulle rakkaan ihmisen tekemiin ja minulle antamiin villasukkiin. Ostan myös yhä edelleen harvakseltaan pientuottajien luomuhunajaa, vaikkeivät mehiläistuotteet teknisesti ole vegaanisia.

Jonkun mielestä joko olet tai et ole vegaani. Oman käsitykseni mukaan puolestaan täydellinen vegaanius on saavuttamaton myytti, ainakin sellaisessa yhteiskunnassa, missä tällä hetkellä elämme.

Vapaamielinen veganismi merkitsee minulle myös sitä, että suhtaudun omaan tietämykseeni tietyllä nöyryydellä. Vaikka minulla on vahvat mielipiteet nykyisestä tehotuotannosta, en voi olla satavarma, ovatko kaikki päätelmäni ja tekemiseni parhaita mahdollisia. Yritän ja teen parhaani, mutta silti voin olla jossain väärässä. Täydellinen vegaanius ei ainakaan minua itseäni identiteettinä kiinnosta. Näen kohtuullisen vegaanisen elämäntavan keinona vähentää eläinten kokemaa kärsimystä, vaikken mitenkään väitä, että tekisin kaikessa aina oikein. Miten yhteiskuntamme suhtautuminen muihin olentoihin ja luontoon voisi olla symbioottisempi ja vähemmän tuhoisa? Se minua kiinnostaa.

Lopuksi vilpitön ajatukseni: ymmärtäväisyys ja armeliaisuus myös ihmisiä, niin itseäni kuin muita, kohtaan, on helpompi tapa saada muut ihmiset kuuntelemaan. Ehdottomuus ja tuomitsevuus on luotaantyöntävää, oli kyse sitten mistä tahansa. Ketä kuuntelet mieluummin: kiihkoilijaa vai rauhallista pohdiskelijaa? Tiedän ainakin, kumman kanavalle itse säätäisin taajuuteni.

Taas se vaahtoaa. Saippuoista.

Lush-herkkuja
Omnomnomnom.

Lähipiirissäni minun saippua- ja kylpyviipaleperversioilleni naureskellaan. Se onkin ehkä omassa, muuten maltillisessa secondhandpainotteisessa kulutuskäyttäytymisessäni se osio, jossa voisin vähän skarpata. Mutta kohtuus kaikessa, myös kohtuudessa. Olen olfaktorisesti orientoitunut, koen asiat mielelläni sierainten kautta. Herkulliset tuoksut tuovat arkeen ripauksen luksusta!

Suosin mielelläni luonnonkosmetiikkaa, mutta on merkkejä ja tuotteita, joiden kohdalla en tästä jaksa tai edes halua välittää, vaikkapa kestosuosikkini Lush, joka kuitenkin käyttää paljon luonnollisia ainesosia. Minulle kosmetiikassa tärkeintä on eläinkokeettomuus, toimivuus ja nautinnollisuus. Vegaanisuus on kosmetiikassa iso plussa, muttei välttämätön pakko.

meikkejä2
Pikakaivelin noin puolen minuutin ajan purnukoitani ja nyssyköitäni ja muun muassa tällaisia löytyi. Osa on luonnonkosmetiikkaa, osa ei. Jotkut ovat vegaanisia, toiset taas eivät.

Urban Decayltä minulla on esimerkiksi sekä täysin vegaanisia sävyjä, kun taas jotkut eivät täytä näitä kritereeitä. Joillekuille, jotka vetävät oman moraalisen linjansa tiukemmalle, on esimerkiksi tämä itsessään eläinkokeeton yritys pannassa, koska emoyhtiönä toimii nykyisin L’Oréal. Itse toimin tässä asiassa kuten paljon epäglamouröösimpien Poutun Tofu-kasvisgrillereiden kohdalla. Vaikken osta Poutun lihamakkaroita, ostan heiltä kasvisgrillereitä. (Luulen, että tämä on maailman ainoa blogipostaus, jossa verrataan kulttimaineisia, limited edition-rohmuttuja meikkejä nakkeihin, mutta suonette anteeksi, yritän vain avata ajatuksenjuoksuani). Olen muutenkin ruokavalioltani ja elämässäni kutakuinkin 98,6% vegaani, joten lasken nykyisen kosmetiikkabudoaarini kohtuuhyväksi suoritukseksi. Luonnollisesti minulla on myös jäljellä tuotteita, joita olen saanut/ostanut ennen nykyhetkeä. Tarpeeksi hyvä on tässäkin mielestäni riittävän hyvä, ihmisiä tässä kaikki ollaan. 😉

Jos saisin loppuelämäni ajan käyttää vain kymmentä kosmetiikkatuotetta, voisi listani olla seuraavanlainen. Ainakin juuri nyt olen aika Lush-riippuvainen, minkä nopeasti huomaa listastakin. Useimmat, elleivät jopa kaikki listassa mainituista tuotteista, ovat käsittääkseni vegaanisia. Kaikki ovat cruelty free-tuotteita:

1. Barefaced Beautyn mineraalimeikkipohja. Olen kokeillut monia mineraalipohjia ja tämä on ehdoton lempparini niin koostumuksensa kuin sävynsä puolesta. Peittää hyvin ja pysyy kohtuullisen moitteettomasti koko päivän. Itselläni on pintakuivahko, hyvin vaalea punapään sekaiho. Käyttämäni sävy Whisper käy hyvin kalkkilaivan kapteeneille. Jos ihosi pohjasävy on vaaleudestaan huolimatta hyvin kellertävä, voi olla, että jokin toinen sävy palvelisi hipiääsi paremmin. Omani hamstraan Greenlipsiltä.

2. Lush Imperialis-kosteusvoide. On ohittanut suosiossani jopa Laveran sekaiholle tarkoitetun voiteen, joka on kauan ollut kestosuosikkini. Kevyehkö koostumus, ihanat raaka-aineet (mm. laventeli, tuoksuorvokkiuute ja mäkikuisma) ja mukavan nopeahko imeytyvyys saavat minulta papukaijamerkin.

3. Lush Rehab-shampoo. Tuoksuu papaijahedelmäsmoothielle ja on juuri sopiva sekoitus niin puhdistavuutta ja volyymintuojaa kuin hoitavuutta. Yleensä ostan Lushilta pikkushampoopulloja, mutta tätä on jättitötsä suihkussa. Bonuksena tuotteen nimi tuo mieleeni edesmenneen Amy Winehousen, jonka ääni oli jotain käsittämätöntä. Vaikkei neidon kohtalossa muuten ole nauramista, laulan tätä käyttäessäni (joskus ääneen ja joskus vaan mielessäni) Rehabin sanoja hävyttömästi venytellen.

4. Lush Happy Happy Joy Joy-hoitoaine. Tässä jujuna on huumaava tuoksu ja tuote onkin nimenomaan hoitava hiustuoksutuote. Nerolia ja greippiä ja kertakaikkista überihanuutta. Jos pidät vain vienoista ulkona kuivatun pyykin lehähdyksistä, ei tämä liene sinulle se sopivin tuote. Mutta jos kaipaat hiuksiisi vähän taikalampun tuoksua, mirhamia ja vastapuristettua sitrushedelmää, suosittelen tätä tautologisesti nimettyä herkkua. Seuraavana päivänä hiustenpesun jälkeen nuuhkin joskus hiuksiani, koska silloin tuoksu on parhaimmillaan. Sen aistii takuuvarmasti, mutta se ei ole yhtä hyökkäävä kuin suoraan pullosta nuuhkaistuna.

5. Lush Yuzu and Cocoa-suihkugeeli. Sitrusta ja oodi ilolle. Luulen, että tässä tonkapapu on se ainesosa, mikä saa minut miltei levitoimaan ja sieraimeni niin isoiksi, että niihin voisi asettaa kupariplootut.

6. Deep Steep Sugar Scrub, erityisesti Tangerine Melon-tuoksuisena. Tuoksuu TOSI hyvältä ja jättää ihon ihanan saimaannorppamaiseksi, ihosta tulee superkosteutettu ja melkein hyljemäisen liukas. (Myinköhän tämän nyt parhaimmalla mahdollisella tavalla..?)

7. Zuii kukkaisposkipuna, sävyssä Peach. Taittaa lämpimänä sävynä juuri sopivasti ihoni ajoittaista misspiggiyttä. Näiden aussimeikkien INCI-lista on aika ihanaa luettavaa, koska suurin osa ainesosista koostuu kukista. Mielestäni esimerkiksi tällä sävyllä on Vegan Friendly-merkintä. Zuiit ostan myös Greenlipsiltä.

8. Lacto Line pesuneste. Kotimaisen Lifehairin eläinystävällinen, toimiva ja suorastaan halpa monitoimituote. Ei mitenkään ylellinen, mutta muut ominaisuudet korvaavat tässä sen moninkertaisesti. Knoppitieto, opittu Karkkipäivän Sannilta: Suomen vankiloissa on muuten käytössä tämän valmistajan ikioma, vegaaninen vankilashampoo.

9. Lush Angels on Bare Skin-putsari. Kuorii hellävaraisesti jos ja kun pintakuivuus kiusaa. Laventeli rauhoittaa ja kaoliini putsaa hyvin, ilman että jäisi botox-kireyttä ihoon. Joskus vähän suttaista käytössä, kun tuote murustaa lavuaariin, mutta tämä ei ole koko maailma.

10. Lush Miranda-saippua. Tämä oli itselleni porttiteorian todistaja. Ensimmäinen saippua, jonka joskus ostin Lushilta. Sen jälkeen oli kokeiltava kaikkia muitakin ja ongelmakäyttö oli fakta. Tämä hedelmäinen herkku klikkautuu yhä uudestaan ja uudestaan ostoskoriin, kun on saatava uusi saippua. They tried to make me go to rehab. I said, no, no, no.

Miksi päädyin tällaiseen ruokavalioon?

Nyt kun on viralliset esittelyt hoidettu alta pois, voisi olla sopiva hetki avautua siitä, minkälainen kasvissyöjä oikein olen ja miksi nykyään elän näin. Ennen nykyistä, tiukempaa ruokavaliotani olin kauan kala-kasvissyöjä, sen jälkeen jonkin aikaa lakto-ovoilija. Jos voisit aikamatkailla 2000-luvun alkuun ja pääsisit seuraamaan ravintolatilauksiani, olisi se ollut aika ähkymäistä pihvipervoilua. Se-ja-se mediumina kastikkeella X, kiitos. Ja sitten suunnilleen pyörittiin plussapallona raflasta ulos, kun vatsalaukussa märehti puolikas Mansikki tai Mustikki. Koen aina olleeni eläinrakas, mutta silloin minua ei juurikaan vaivannut, mitä lautasellani oli tai miten se siihen oli päätynyt.

Jossain vaiheessa aloin kuitenkin kokemaan lihansyönnin, sisältäen siivekkäät, nisäkkäät ja muut pörröiset ja sulkapeitteiset öttiäiset, vastenmielisenä. Ajattelin, että no, kala-kasvissyönti voisi ainakin olla parempi ja myös terveellisempi ratkaisu. (Tässä vaiheessa en ollut yhtä tietoinen siitä, kuinka laajamittaista ylikalastus nykyisin on, vaikka aavistuksia siihen suuntaan olikin. Jos aihe kiinnostaa enemmän, löytyy aiheesta useita dokumentteja. Suosittelen esimerkiksi tutustumaan dokumentteihin The End of the Line ja Racing Extinction).

Vegaanius kuulosti vielä kuitenkin tässä vaiheessa minun korvissani aika kulttimeiningiltä. Huumorintajuttomat ja luuragonlaihat, suihkua kaihtavat ituhipit repimässä rintsikoitaan ja pelihousujaan milloin minkäkin asian vuoksi. Tämä siitä huolimatta, että tunsin vegaaneja, kivoja, (huom, hyväntuoksuisia!) ja fiksuja ihmisiä. Mutta jotenkin kollektiivisena ryhmänä koin vegaanit liian outoina. Se nyt ainakin olisi itselleni liian radikaalia. Ja luonnotonta. Olin niitä tyyppejä. ”Vegaanina oleminen on luonnotonta, koska ihmiset ovat omnivoreja, koska proteiini, koska keripukit sun muut vuohipukit ja koska jo neanderthalit ja cromagnonit ja mammutit.”

nomorebull
Entisen karjankasvattajan ja nykyisen vegaanin Howard Lymanin kirja Mad Cowboy. Mies sai aikoinaan Oprah Winfrey Show’ssa antamiensa lausuntojen vuoksi National Cattlemen’s Beef Associationin asianajajat kimppuunsa.

Silti minun aivokoppaani jäi jotenkin kutemaan se ajatus, että miksi niinkin moni ryhtyy vapaaehtoisesti rajoittamaan syömisiään niin paljon. Aloin tutustumaan aiheeseen. Kukaan ei tullut ovelleni itu-evankelisoimaan, eikä kukaan tuputtanut minulle mitään. Kipinä lähti myös kosmetiikkahulluudestani. Eläinkokeeton kosmetiikka oli aina ollut itselleni sydämenasia ja se sai ajattelemaan asioita myös ruokateollisuuden puolelta. Luin, luin enemmän, kuuntelin ja katsoin. Suuri osa lukemastani ja näkemästäni sai minut itkemään. Tuli vain niin paha olo. Tämä siitä huolimatta, etten yhä edelleenkään niele pureksimatta kaikkea eläinoikeuksiin liittyvää materiaalia.

IMG_7692
Lappalaisen kirja ei sorru kauheuksilla mässäilyyn. Eikä sen tarvitsekaan, faktat puhuvat puolestaan.

En perusta ehdottomuudesta. Koen, että kun suuret linjat ovat kunnossa, ei tarvitse monokkelein tihrustaa jokaisen uuden tuotteen jokaista E-koodia. Jos joku on varta vasten ystävällisesti ottanut ruokavalioni huomioon ja kokannut minulle kasvisruokaa, en todellakaan pyydä ruokapakkauksia tarkastettavaksi, josko niissä luuraisi minimäärä vaikka maitoa. Benefit of the doubt ja vähemmän kiihkoilua. En todellakaan koe, että muita ihmisiä tulisi tai saisi kohdella kurjasti sen takia, että he syövät tai toimivat toisin kuin minä. Jokainen aloittaa jostain ja kaikki muutokset, jotka tarkoittavat kärsimyksen vähenemistä, ovat hienoja ja positiivisia asioita.

Olen kokenut maltillisen vegaaniuden suhteellisen helpoksi toteuttaa. Tiedostan silti, että minun on ”helpompi” valita tämä ruokavalio, koska asun kohtuullisen isossa kaupungissa, jossa vegaaneillakin on viljalti mahdollisuuksia syödä ravintoloissa, ostaa tuotteensa niin isoista marketeista kuin erikoiskaupoista, minun ei ainakaan vielä tarvitse pohtia jälkikasvun ruokailuja, en ole millekään allerginen, minulla on mahdollisuus hankkia asiasta riittävästi tietoa ja niin edelleen.

Mutta nykyisin en ole se, joka sanoisi, että tämä on luonnotonta koska a) proteiini b) keripukki c) joulupukki. Kysyisin ennemminkin, kuinka ”luonnollista” eläintuotanto nykyisessä muodossaan on. Itseeni syvän vaikutuksen teki hyvin maltillinen, aikanaan Tieto-Finlandian voittanut Elina Lappalaisen teos ”Syötäväksi kasvatetut.” Suosittelen kirjaa lämpimästi.

Vapaamielistä veganismia, höystettynä huumorilla ja hummuksella.

Hei! Erinomaisen lystiä, että löysit uunituoreen blogini. Kenen verbaalikryptaan siis mahdoit juuri uksen avata?

Olen kosmetiikkaa ja kauniita, mielellään vanhoja sekä usein hieman makaabereita asioita rakastava koruharakanhupakko sekä nörtähtävä humanisti, kotoisin Turusta. Elän kohtuullisen vegaanisesti. (Huomasitko, paljastin korttini heti, mikä kävelevä kesäkurpitsanpurijan klisee!) Eikä siinä vielä kaikki: näihin joitakuita ärsyttäviin ominaisuuksiin lisättäköön kaiken kukkuraksi se, että toinen äidinkieleni on ruotsi. Toinen siis ugrilainen turunmurre. (Tästä toinen osio nimestäni, ja koska olen ainakin ollut suht perso makialle). Olen näistä hirvittävyyksistäni huolimatta kiltti, suvaitsevainen ja kohtuullisen siedettävä tapaus ihmiseksi.

chilikukka
Samaistun chilinkukkaan. Se on herkkä, mutta tarvittaessa löytyy yllättävääkin potkua, ainakin kun on itselle tärkeä asia kyseessä. Disclaimer: blogitar ei kuitenkaan ole näin rudolfkoivumaisen sorja. Emme ole fyysisesti, psyykkisesti emmekä kulttuurisesti homogeenista massaa, vaan yksi tykkää lehtikaalista, toinen vihiksistä, kolmas fanittaa molempia. Yksi on retropyörällä polkeva flowerpower-kukkaislapsi, toisen taas saatat löytää hikisen katarttisesta deathmetal-moshpitistä.

Vaikka olenkin perusluonteeltani kiltti, on huumorini usein sitä mustempaa sorttia. Tästä toinen osa blogini nimeä. Resting niceface-perusilmeeni vuoksi minuun paremmin tutustuneet ihmiset usein sanovat, ettei tuon kiltin naaman takana olevissa aivoissa olisi uskonut liikkuvan niin häiriintyneitä ajatuskudelmia. Kärsin aina välillä kirjoitussyyhystä ja olenkin entinen kosmetiikkabloggaaja. Tässä uudessa blogissani tulen tarjoilemaan vapaamielisen vegaanin pohdintoja ja mahdollisimman eläinystävällistä kosmetiikkafiilistelyä. Tulen hämmentämään soppaa aina välillä niin kirpparilöydöillä kuin muilla iloa tuottavilla asioilla.

Jos saat parhaimmat kiksit tulikivenkatkuisesta paatoksesta höystettynä golgatatyyppisillä kärsimyskuvilla, saat jatkaa etsintääsi. Mutta, jos puolestaan haluat tutustua maltillisen kasvissyöjän aivoituksiin ja blogiin, jossa ei vedetä pikkuasioista kikhernettä nenään, saatat viihtyä täällä. P.s. Jos pidät mustista kissoista, on sinun ainakin syytä kurkata tänne uudemman kerran. Koska alla näkyvä herra tulee tarjoilemaan teille aina välillä ihan konkreettisesti yönmustaa huumoria.

Blogikissa
Mä oon maltillinen megaani.