Steampunk ja pienviljely, eli mikä ilahdutti tänään.

Kähvellän Karkkipäivän Sannilta random-ilakointi-idean. Eli tässä aivan mielivaltainen lista asioista, mitkä ilahduttivat tänään. Luultavasti tänään on kyllä kohta jo huominen, koska kello on 23.49 ja näpytän konetta, mutta leikkikäämme, että kirjoitan tätä ihmisten aikaan ja postaan siksi jo reippaasti ja aikuismaisesti saman päivän aikana.

höyryäjahelvetinkoneita
Kirjan takakannessa puhutaan “silinteriscifistä”. What’s not to like?

Tänään oli ensimmäinen kevättakki-päivä, ihana sää. Käppäilin keskustassa kirppiskierroksella, löysin Lähimmäisestä juuri sopivat kengät ja lueskelin novelleja lounastaessani. Luen mielelläni ja paljon ja keskenään aika erilaisia kirjoja. Tartun erityisen euforisesti tietokirjallisuuteen, jossa on kaunovivahteita (tyyliin Mirkka Lappalainen) sekä puhtaan kaunon puolelta uuskummaan (erityisesti Johanna Sinisalo). Ylipäänsä vaihtoehtoinen historia ja genrerajattomuus puree, suorastaan napostelee. Joten kun kirjastoauto hurautti lähipysäkille, tartuin tähän steampunk-antologiaan. Lupaavalta vaikuttaa! Tässä liikutaan niin sisällissodan runtelemassa Etelä-Ruotsissa kuin höyrylukin kyydissä Kaliforniassa.

steampunkvärityskirja
Saakohan noita kenkiä tilata jostain vegaanisina?

En ensi alkuun meinannut päästä jyvälle tästä aikuisten väritystouhusta. Hankin yhden zen-värityskirjan mandaloineen kaikkineen ja meinasin torkahtaa kun oli niin mahdottoman tylsää. Mutta! Mieheni osti minulle syntymäpäivälahjaksi hieman erilaisia värityskirjoja, gootahtavia ja oudon hauskoja, sellaisia, joissa vilisee kissoja, hautakiviä ja zombeja, ja johan alkoi lyyti värittämään. Kun nyt kerran ollaan steampunk-fiiliksissä, sopii tämä kirja eri hyvin väritysbakkanaaleihin.

pienviljelyä
Pienviljelyä. Älkää yhtään naurako siellä.

Olen huono pitämään kasveista huolta. Meillä pärjäävät lähinnä anopinkieli ja palmuvehka. Luulen, että keittiön pieni rahapuu on muumioitunut. (Kelpaisikohan se British Museumin Egypti-kokoelmiin, jos lähetän saatekirjeen ja kerron, että kyseessä on II dynastian Nynetjer). Yritän kyllä aina välillä löytää sisäisen viherpeukaloni. Nyt aloitin hyvin pienimuotoisesti. Konkreettisesti. Kylvin eilen luomukrassia Ekotorilta hankittuihin lasten kahviserviisiastioihin ja yhdessä pikkupytyssä näkyy jo elämän alkuja. Jee!

kiiltokuvat
Kombinaatio kissa + kiiltokuva on vastustamaton.

Vanhat kiiltokuvat. Pidin jo pienenä vanhannäköisistä kiiltokuvista ja nyt aikuisena jahtaan kirppareilta oikeasti vanhoja kiiltokuvia. Tässä muutamia, tuoreita kirppisostoksia.

Yuzuandcocoa
“No, you can’t eat it.” Vegaanikukka löytyy purkista.

Yuzu and Cocoa-suihkugeeli, josta riemuitsin myös aiemmin. Comforter on juuri loppumaisillaan, joten aivan kohta voin hyvillä mielin laittaa makean ja pirteän Yuzun suihkuhyllyyn.

kortit
Kettuja ja pöllöjä. Olen myyty. Nämä lähtevät kohta postiin.

Yllä vielä Forumin Punaisesta Norsusta ostetut postikortit. Polkka Jam on ennestään tuttu, mutta Muumurun postikortit olivat itselleni uusia. Molempien raikkaan suloinen estetiikka on mielestäni übersöpöä. Forumin kauppakeskus ilahduttaa muutenkin Vegekauppoineen kaikkineen, esimerkiksi PUF-designtorin viereen parkkeeratun Kaffillarin kahvi on niin hyvää, että juon sen mustana, vaikka olen yleensä vallan myrtynyt, ellen saa esimerkiksi Oatlyn iKaffea tai Alpron vaniljajuomaa kahviini. Italialainen Da Kikko-kahvila on vielä koeajamatta, mutta ilmeisesti siellä on tarjolla vegaanisia herkkuja.

Sellainen keskiviikko ja sellainen rönsyliljaileva postaus, olkaatten hyvät.

Miksi päädyin tällaiseen ruokavalioon?

Nyt kun on viralliset esittelyt hoidettu alta pois, voisi olla sopiva hetki avautua siitä, minkälainen kasvissyöjä oikein olen ja miksi nykyään elän näin. Ennen nykyistä, tiukempaa ruokavaliotani olin kauan kala-kasvissyöjä, sen jälkeen jonkin aikaa lakto-ovoilija. Jos voisit aikamatkailla 2000-luvun alkuun ja pääsisit seuraamaan ravintolatilauksiani, olisi se ollut aika ähkymäistä pihvipervoilua. Se-ja-se mediumina kastikkeella X, kiitos. Ja sitten suunnilleen pyörittiin plussapallona raflasta ulos, kun vatsalaukussa märehti puolikas Mansikki tai Mustikki. Koen aina olleeni eläinrakas, mutta silloin minua ei juurikaan vaivannut, mitä lautasellani oli tai miten se siihen oli päätynyt.

Jossain vaiheessa aloin kuitenkin kokemaan lihansyönnin, sisältäen siivekkäät, nisäkkäät ja muut pörröiset ja sulkapeitteiset öttiäiset, vastenmielisenä. Ajattelin, että no, kala-kasvissyönti voisi ainakin olla parempi ja myös terveellisempi ratkaisu. (Tässä vaiheessa en ollut yhtä tietoinen siitä, kuinka laajamittaista ylikalastus nykyisin on, vaikka aavistuksia siihen suuntaan olikin. Jos aihe kiinnostaa enemmän, löytyy aiheesta useita dokumentteja. Suosittelen esimerkiksi tutustumaan dokumentteihin The End of the Line ja Racing Extinction).

Vegaanius kuulosti vielä kuitenkin tässä vaiheessa minun korvissani aika kulttimeiningiltä. Huumorintajuttomat ja luuragonlaihat, suihkua kaihtavat ituhipit repimässä rintsikoitaan ja pelihousujaan milloin minkäkin asian vuoksi. Tämä siitä huolimatta, että tunsin vegaaneja, kivoja, (huom, hyväntuoksuisia!) ja fiksuja ihmisiä. Mutta jotenkin kollektiivisena ryhmänä koin vegaanit liian outoina. Se nyt ainakin olisi itselleni liian radikaalia. Ja luonnotonta. Olin niitä tyyppejä. ”Vegaanina oleminen on luonnotonta, koska ihmiset ovat omnivoreja, koska proteiini, koska keripukit sun muut vuohipukit ja koska jo neanderthalit ja cromagnonit ja mammutit.”

nomorebull
Entisen karjankasvattajan ja nykyisen vegaanin Howard Lymanin kirja Mad Cowboy. Mies sai aikoinaan Oprah Winfrey Show’ssa antamiensa lausuntojen vuoksi National Cattlemen’s Beef Associationin asianajajat kimppuunsa.

Silti minun aivokoppaani jäi jotenkin kutemaan se ajatus, että miksi niinkin moni ryhtyy vapaaehtoisesti rajoittamaan syömisiään niin paljon. Aloin tutustumaan aiheeseen. Kukaan ei tullut ovelleni itu-evankelisoimaan, eikä kukaan tuputtanut minulle mitään. Kipinä lähti myös kosmetiikkahulluudestani. Eläinkokeeton kosmetiikka oli aina ollut itselleni sydämenasia ja se sai ajattelemaan asioita myös ruokateollisuuden puolelta. Luin, luin enemmän, kuuntelin ja katsoin. Suuri osa lukemastani ja näkemästäni sai minut itkemään. Tuli vain niin paha olo. Tämä siitä huolimatta, etten yhä edelleenkään niele pureksimatta kaikkea eläinoikeuksiin liittyvää materiaalia.

IMG_7692
Lappalaisen kirja ei sorru kauheuksilla mässäilyyn. Eikä sen tarvitsekaan, faktat puhuvat puolestaan.

En perusta ehdottomuudesta. Koen, että kun suuret linjat ovat kunnossa, ei tarvitse monokkelein tihrustaa jokaisen uuden tuotteen jokaista E-koodia. Jos joku on varta vasten ystävällisesti ottanut ruokavalioni huomioon ja kokannut minulle kasvisruokaa, en todellakaan pyydä ruokapakkauksia tarkastettavaksi, josko niissä luuraisi minimäärä vaikka maitoa. Benefit of the doubt ja vähemmän kiihkoilua. En todellakaan koe, että muita ihmisiä tulisi tai saisi kohdella kurjasti sen takia, että he syövät tai toimivat toisin kuin minä. Jokainen aloittaa jostain ja kaikki muutokset, jotka tarkoittavat kärsimyksen vähenemistä, ovat hienoja ja positiivisia asioita.

Olen kokenut maltillisen vegaaniuden suhteellisen helpoksi toteuttaa. Tiedostan silti, että minun on ”helpompi” valita tämä ruokavalio, koska asun kohtuullisen isossa kaupungissa, jossa vegaaneillakin on viljalti mahdollisuuksia syödä ravintoloissa, ostaa tuotteensa niin isoista marketeista kuin erikoiskaupoista, minun ei ainakaan vielä tarvitse pohtia jälkikasvun ruokailuja, en ole millekään allerginen, minulla on mahdollisuus hankkia asiasta riittävästi tietoa ja niin edelleen.

Mutta nykyisin en ole se, joka sanoisi, että tämä on luonnotonta koska a) proteiini b) keripukki c) joulupukki. Kysyisin ennemminkin, kuinka ”luonnollista” eläintuotanto nykyisessä muodossaan on. Itseeni syvän vaikutuksen teki hyvin maltillinen, aikanaan Tieto-Finlandian voittanut Elina Lappalaisen teos ”Syötäväksi kasvatetut.” Suosittelen kirjaa lämpimästi.